keskiviikko 26. elokuuta 2015

Velimedia sopeutuu

KANSA MAKSAA Hesari aikoo antaa potkut 200:lle työntekijälleen. Kovin kauan ei ole siitä, kun Hesari karsi väkeä edellisen kerran.

Kansallinen instituutio on menettänyt merkityksensä. Sata vuotta sitten Hesarin edeltäjä edusti kansallista identiteettiä ja rehellisen journalismin taistelua Suomen hyvinvoinnin puolesta. Nyt firman johtajaksi nimetty tuntematon kasvo selittää TV-uutisissa miten huonosti lehdellä menee, kun mainostuloja ei ole tarpeeksi.

Sata vuotta sitten lehti möi uutisia ja tavoitteli lukijoiden hyvinvointia, nyt Hesari myy mainoksia ja tavoittelee omistajiensa lihottamista. Sata vuotta sitten lehti menestyi, kun se tarjosi muuta kuin mitä kaikki tarjoavat. Nyt Hesari muokkaa yleistä mielipidettä velikerhon äänitorvena tyhmempänä kuin monet entiset lukijansa, jotka ymmärtävät paremmin samaa mediavirtaa, josta Hesarin toimittajat poimivat mieleisiään murusia seuraavan aamun lehteen.

Jotenkin kuvaavaa on, että viime vuosien parhaiden uutisten tekijöinä ovat usein olleet kesätoimittajat tai muut harjoittelijat. Heiltä on lipsahtanut välillä oikeata journalismia, kun velikerhon sensori ei ole ollut paikalla, eikä sopivan journalismin perehdytys ole ollut vielä valmis.

Haastatellun johtajan viesti kertoi valitettavasti kaiken. Hesari on riippuvainen ilmoittajistaan, siis rakennusliikkeistä, parista johtavasta kauppaketjusta ja autokauppiaista. Tällä velikerholla on yhteinen intressi kahmia kansalaisten rahat. Niillä rahoilla pitää rakentaa metroa, teitä ja automarketteja sekä betonikuutiolämpäreitä keskelle metsiä. Kaikkea mahdollisimman kalliilla, koska siitä kertyy eniten voittoja.

Sata vuotta sitten Hesari menestyi idealismilla. Velikerhon vallan välineenä se ei näy menestyvän. Tuskin sanomalehden aika on ohi. Mutta valehtelulla on nykyään kovia kilpailijoita, siksi mainosten ja mainostajien rinnakkaistodellisuus ei käy kaupaksi.

Vaha kunnon itsenäinen Hesari kuoli jo 1900-luvun puolella. Siksi tuskin tulee surijoita tyhjenevän lasikuution juurelle, ja Ludviginkadun henki saanee levätä rauhassa siellä, missä sitten lepääkin.

Vientineuvos Valtanen