maanantai 10. marraskuuta 2014

Puoluekuri jyräsi jälleen demokratian

POLITIIKKA Eduskunnassa pidettiin perjantaina ensimmäisen kerran luottamuslauseäänestys sen jälkeen kun vihreät lähtivät hallituksesta ja opposition koko kasvoi kolmen edustajan päähän hallitusrintamasta. Media hehkutti ennen äänestystä monta päivää, miten hallituksen kohtalo on nyt vaakalaudalla.

Kun äänestys oli ohi, pääministeri Stubb tokaisi toimittajalle ylimielisesti: ”Tällä valtakirjalla pärjää erittäin hyvin, demokratiassa enemmistö voittaa.”

Tosiasiassa Stubb ja moni muukin tietää, ettei Suomen eduskunnan luottamuslauseäänestyksellä ole mitään tekemistä demokratian kanssa. Koko välikysymys on teatteria, jonka eduskunnan perustuslain 29 pykälän vastainen toiminta tekee turhaksi.

Suomen perustuslaki, 29 §

Kansanedustajan riippumattomuus

Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset.

Pitkin syksyä on nähty, etteivät kaikki hallituspuolueiden edustajat ole samalla kannalla kuin hallitus. Jos poimisi julkisuudessa nähdyt ja kuullut kannanotot, voisi nimetä ne kansanedustajat, jotka perjantain äänestyksessä painoivat väärää nappia. Eli sitä, jota piti painaa vastoin perustuslakia ”muiden määräysten” eli puoluekurin ja eduskuntaryhmästä tai jopa puolueesta erottamisen uhalla.

Epäilemättä myös opposition puolella vallitsee sama tilanne. Puolueiden intressi pakottaa kaikki kansanedustajat tukemaan puoluejohdon päätöksiä on samanlainen kuin hallitusrintamassa. Hallitus olisi voinut saada luottamuslauseen siten myös laillisestikin. Sitä nyt vaan ei saatu selville, mikä hallituksen luottamus eduskunnassa tosiasiassa on.

Toinen juttu on, mikä on hallituksen luottamus kansalaisten keskuudessa. Siitä ovat kertoneet kannatusgallupit, ja lopullisesti luottamus selviää huhtikuun vaaleissa. Mutta se, että keväällä on vaalit, ei ole perustelu sille, että Stubbin hallituksen pitää saada jatkaa siihen asti.

Kun hallituksella ei tosiasiassa ole eduskunnan eikä kansan luottamusta, kaikille parasta on, että siirrytään virkamieshallitukseen. Se osannee hoitaa maan asiat paremmin kuin eduskuntavaalien missikandidaattihallitus. Kerkesihän Stubb vihreiden lähdettyä ilmoittamaan, että hallitus on työnsä tältä vaalikaudelta tehnyt, nyt valmistaudutaan vaaleihin ja ministerivalinnat tehtiin sen mukaan.

Vientineuvos Valtanen

1 kommentti:

  1. En ihmettele noiden pääministerikommenttien valossa, että TNS:n juuri toteuttamassa gallupissa hallituspuolueista kokoomusta leimasi määritelmä "ylimielisyys".

    VastaaPoista