keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Oikaisu Helsingin Sanomien uutiseen

KANSA MAKSAA Arvoisat Helsingin Sanomien tilaajat, teille on lähetetty puutteellinen ja virheellinen uutinen. Uutisessa kerrotaan, että HKL:n toimitusjohtaja jää heinäkuussa eläkkeelle, ja "töiden jälkeen Lahdenrannan pitävät kiireisenä ainakin kahdeksan lapsenlasta ja kesämökki Mikkelin Ristiinassa".

Lisäksi annetaan päivänsankarin listata saavutuksiaan, joiksi hän katsoo HSL-alueen laajenemisen ja bussien värjäämisen sinisiksi. Kumpikaan asia ei ole ollut lähinnä raitio- ja metroliikenteestä vastaavan HKL:n toimitusjohtajan päätettävissä.

Pahoittelemme myös Helsingin Sanomien puolesta, että jutusta oli kokonaan jäänyt pois skandaalista toiseen kulkenut automaattimetroprojekti, jonka johtaminen on ollut äkkilähdön tehneen eläkevaarin ylivoimaisesti tärkein tehtävä viime vuodet. Samaten unohtuivat mainita Lahdenrannan ansiot siinä, esimerkiksi HKL:n johtokunnan jyrääminen ja automaattisekoilua kritisoineen Helsingin metron johtajan tallominen organisaatiouudistuksilla.

Lisäksi jutussa ei kiinnitetty mitään huomiota Matti Lahdenrannan äkilliseen eläkkeelle lähtöön, kesken projektin. Jutussa unohtui myös mainita, että leppoisan eläkevaarin mökkireissut tulevat jatkossakin kärsimään osallistumisista metro-oikeudenkäynteihin.

Mutta kaikki tämä oli varmaan vain vahinko, eihän kiireisellä pienellä lehdellä voi olla tiedossa, kuka on Matti Lahdenranta ja mitä hän on tehnyt. Antaa viattoman Matti-ukin kertoa itse ja laitetaan se sitten lehteen.

Ylioppilas Puupponen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti