tiistai 18. kesäkuuta 2013

Harmaa talous kuriin: kukkien kastelu verolle

RIKOS Joskus kauan sitten oli aika, jolloin ihmiset välittivät toisistaan, seurasivat miten naapurilla meni, ja auttoivat toisiaan, jos oli tarve. Elettiin yhteisöissä, jotka olivat enemmän kuin asukkaidensa summa. Koska yhdessä voitiin tehdä asioita, joihin ei yksin pysty.

Nykyään valitetaan yhteisöllisyyden ja sosiaalisuuden puutetta. Ihmetellään, miten ei naapurista välitetä sen vertaa, että huomattaisiin kun naapuri kuolee. Sillä enää sitä ei huomaa edes ulosottomies, koska pankki hoitaa maksut automaattisesti, kun eläke tulee asuntoonsa muumioituneen vanhuksen tilille.

Siellä täällä yhteisöllisyys on tehnyt paluuta, jopa kaupungeissa. Nykyaikaiseen tapaan yhteisöt syntyvät toisin kuin ennen kylän raitilla. Kylän raitti on nyt netissä, jossa on voinut kysyä apua ja löytää kaverin, joka osaa auttaa siinä, mitä itse ei taida.

Mutta hui kauhistus. Sehän on laitonta! Aikapankki on järjestäytynyttä rikollisuutta, harmaata taloutta pahimmillaan. Eihän talkootyöstä ja kaverin auttamisesta makseta veroja!

Joitain vuosia sitten verotuksella oltiin lopettamassa erityisesti nuorten tyttöjen suosima hevosharrastus. Tallin pitäjän olisi pitänyt maksaa ennakkoveroa jokaisesta tytöstä, joka tuli omaksi ilokseen hoitamaan rakastamiaan hevosia. Kas kun ei lisäksi keksitty periä myös huviveroa!

Todellista harmaata taloutta ovat mm. rakennusalan loputtomat alihankintaketjut sekä valehtelun ja korruption voimalla pyörivät miljardiurakat, joissa kunta tai valtio maksaa ja hyvät veljet hykertelevät. Taikka kunnan toimintojen ulkoistukset hyvän kaverin firmalle. Mutta näitä ei saa edes tutkia, koska takuumiehet ovat yhteiskunnan huipulla.

Harmaan talouden selvitysyksikkö taitaa purkaa asiassa turhautuneisuuttaan. Kun todelliseen harmaaseen talouteen ei saa puuttua, pitää keksiä jotain puuhastelua. Kuten naapurin loma-ajan kukkien kastelun verottaminen.

Ehkä tämä onkin piiloviesti meille kansalaisille. Että ymmärtäisimme vaatia tilille todellista harmaata taloutta.

Vientineuvos Valtanen