perjantai 8. helmikuuta 2013

Omistajaohjausta uskon voimalla

VALTA Suomalaisten valtionyhtiöiden ja valtion merkittävästi omistamien yhtiöiden omistajaohjaus on vankoissa käsissä.

Kun esimerkiksi Fortum keksii, että se haluaa luopua sähkön jakeluverkosta, eli myydä sen eniten maksavalle, Suomen valtionyhtiöiden omistajaohjauksesta vastaava ministeri on asiaa eduskunnan kyselytunnilla tiedusteltaessa näinkin tomerana:

"Minusta on erittäin hyvä, että tämä asia otetaan esille sen takia, että on täysin oikeutettua kysyä, onko tällä Fortumin aikeella myydä sähköjakeluverkkonsa vaikutusta todellakin suomalaisten sähkönsaannin varmuuteen, hinnoitteluun ym. Ensimmäinen asia, jonka tietysti selvitytin, kun minulle kerrottiin tämä suunnitelma, joka on siis vasta suunnitelma, on se, että katsomme, onko tässä huoltovarmuusnäkökohtia...

...ja uskon, että jos yhtiön hallitus sitten päätyy tekemään sen ratkaisun, että he myyvät tämän sähköjakeluverkkonsa, niin ihan turvallisia kotimaisiakin sijoittajia löytyy. Onpa jopa keskusteltu siitä, olisiko tämä myös piensijoittajaa kiinnostava sijoitusmuoto."

Kyllä tästä oikein huokuu se, miten valtionyhtiöt ovat ministerin kautta kansan rautaisessa määräysvallassa. Ja kun kerran ministeri uskoo, että verkolle löytyy kotimaisiakin sijoittajia, niin varmaankin näin sitten tapahtuu.

Eihän Suomessa ole ennenkään myyty yhteistä infraa ulkomaisille, esimerkiksi radion ja television lähetysverkkoa ranskalaisille.

Ylioppilas Puupponen

1 kommentti:

  1. fyi. Digitan nykyinen omistaja on australialainen sijoitusyhtiö. (ei siis enää ranskalainen TDF)

    VastaaPoista