keskiviikko 23. tammikuuta 2013

VR:n äänentoisto pelaa

LOBBAUS Yle uutisoi, kuinka rautateiden henkilöliikenne on EU:ssa aukeamassa kilpailulle. Tarkalleen ottaen EU aikoo määrätä, että nekin maat, jotka ovat sulkeneet rataverkkonsa kilpailulta, joutuvat sen avaamaan. Mutta Suomessahan ei faktoilla ole niin väliä, kun on kyse rautatiepolitiikasta.

Eikä muutenkaan hätää, sillä kansamme on jo saanut Isä Aurinkoiselta lausunnon asiasta. Ylen haastattelema VR:n toimitusjohtaja Mikael Aro kelpasi määrittelemään asian sekä yhteiskunnan, rautatieyhtiön että matkustajien näkökulmasta. Esimerkiksi rautatiematkustajien tai kuluttajien etujärjestöiltä ei vaivauduttu kysymään mitään.

Niinpä Aro käytti tilaisuutensa hyväksi ja lateli kansallemme, miksi heidän on tultava VR:n turvalliseen syliin vaihtoehtoja katselematta.

Monopolipelin tähän asti kulunein fraasi on ollut pääosin yksiraiteinen rataverkko, joka muka estää kilpailun toteuttamisen. Argumentti on tietenkin kelvoton: sama kuin väittäisi, että yksikiitorataiselle lentokentälle ei voi laskeutua useamman yhtiön koneita, tai että jokaiselle rekkayritykselle pitäisi rakentaa oma ajokaista.

Nyt Arolla on kuitenkin jo lisää argumentteja. Kilpailusta ei saada kuulemma hyötyjä, jollei rataverkkoon tehdä mittavia investointeja.

Jos VR:n kuulutuksia on joskus moitittu epäselviksi, niin äänentoisto ainakin on kunnossa. Seuraavana aamuna Ylen Ykkösaamuun kutsuttu kansanedustaja-eläkeläisveturinkuljettaja Raimo Piirainen (sd.) toisti Aron näkemyksen melkein sanasta sanaan, ja listasi vielä, mitä kaikkea kallista tarvitaan, jotta kilpailu onnistuisi.

Puupposella ei ole opintosuorituksia sen paremmin tekniikasta kuin taloudesta, mutta sen verran hänkin käsittää, että rataverkon kunto ja kapasiteetti on yhteiskunnan ongelma, joka ei liity kilpailuun mitenkään. Rataverkkoa joko kohennetaan tai ei kohenneta, mutta se ei estä tai mahdollista kilpailua. Rataverkosta ei ole pidetty huolta monopolinkaan aikana, vaan puheet sen kohentamisesta ovat olleet sanahelinää.

Mutta me jäämme nyt odottelemaan muidenkin kansanedustajien lausuntoja asiasta. Papukaijat, ottakaa keksi ja laulakaa: "jotta suomalainen kuluttaja tai suomalainen teollisuus rahtiasiakkaana hyötyy, Suomen rataverkkoihin täytyy investoida rahaa.".

Ylioppilas Puupponen

3 kommenttia:

  1. Tähän olisi sanonut valitettavasti jo edesmennyt herra Tasavallan Presidenttu edustaja Piiraista kuunnellessaan - "s...tanan tunarit.

    VastaaPoista
  2. Tämä oli tarina siitä, miten yleisradiomonopolin edustaja meni rautatiemonopolin edustajan tykö ja kysyi, onko monopolin mielestä monopolin purkaminen hyvä juttu.

    Tavallisesti juotettavista lähteistä (tm) saamieni tietojen mukaan lumous on kuitenkin juuri rikkoutumaisillaan.

    Markkinaehtoisesta raideliikenteestä kiinnostuneet tahot esittelevät kansalle pian oman näkemyksensä tulevaisuudesta Suomen rautateillä.

    Näkemys poikkeaa käytössäni olevien ennakkotietojen mukaan monin kohdin VR:n pravdasta.

    Tj. Hunttala

    VastaaPoista
  3. Veli Viulu odottaa kiinnostuneena poikkeavaa näkemystä VR:n pravdaan. Voiko sellaista tässä onnelassa olla?

    Tänään SDP:n ed. Rajamäki kokeneemman edustajan oikeudella veti pohjat, saman puolueen ed. Piirainen jäi nyt nopeasti toiseksi.

    Odotan mielenkiinnolla nokitusta, kuka päästää ja millä tavoin vielä pahempia sammakoita suustaan?

    Veli Viulu

    VastaaPoista