torstai 24. tammikuuta 2013

Puupponen arvasi oikein, valitettavasti

LOBBAUS VR:n äänentoisto pelaa, kirjoitti allekirjoittanut eilen, ja totesi, että argumentit VR:n suojelemiseksi muuttuvat vuosi vuodelta hullummiksi sitä mukaa, kun Suomen viivytystaistelu rautatieliikenteen markkinoiden pysähtyneisyyden turvaamiseksi jatkuu.

Kansanedustaja Kari Rajamäki (sd.) ylitti silti kaikki odotukset. Hänen mukaansa Suomen ei pidä "ryhtyä miljardi-investointeihin jonkun ulkomaalaisen kilpailijan rinnakkaisradan rakentamiseksi".

VR:n hallintoneuvoston puheenjohtaja siis kirkkain silmin väittää, että mikäli henkilöliikenteessä saisi liikennöidä myös joku muu kuin VR, tarvittaisiin rinnakkaisrata.

Puupponen ilkkui edellisessä kirjoituksessaan, kuinka eihän maanteillekään tarvitse rakentaa uusia kaistoja jokaista rekkafirmaa varten erikseen. Puupponen yritti olla sarkastinen ja liioitella monopolinhalaajien argumentteja.

Mutta Puupponen epäonnistui surkeasti: suomalaisen kansanedustajan täydellisen tietämättömyyden tuottama itsevarmuus on paljon sarkastisempaa kuin sarkasmi itse.

Rajamäki vaatii myös lisää selvityksiä asiasta, jota on selvitetty viimeisen vuosikymmenen aikana useita kertoja, ja tultu aina samaan lopputulokseen: järkevästi toteutettuna markkinoiden avaaminen edistäisi rautatieliikennettä.

Rajamäen luulisi tietävän jotain monopolin haitoista. Hänen kotimaakunnassaan lojuu käyttämättömänä 42 miljoonalla kunnostettu Pieksämäki-Savonlinna-rata, jolle kaavaillun henkilöliikenteen Rajamäen edustama koulukunta esti. Nyt Rajamäki hourailee jollekin ulkomaalaiselle kilpailijalle rakennettavista rinnakkaisradoista, vaikka Rajamäen kotikulmillakin kyse oli olemassa olevasta, loistokuntoisesta radasta, jolla VR:ää ei huvita ajaa, ja liikenteen olisi aloittanut pieni suomalainen yritys.

Miten alas voi suomalainen poliitikko typeryydessään vajota? Kuka pistää vielä paremmaksi?

Ylioppilas Puupponen

4 kommenttia:

  1. "Meille on tärkeintä se, että joukkoliikenteen matkustajille taataan mahdollisimman hyvät palvelut", sanoi liikenneministeri Kyllönen.

    VR voisi tarjota meille karjavaunut olkipaaleilla, ja olisi silti tarjonnan parasta. Uskoisi kilpailutuksen uhkan edes kannustavan VR:ää investoimaan asiakastyytyväisyyden ja palvelujen parantamiseen, kaduntallaajalla kun ei kovin positiivinen kuva yhtiöstä ole.

    Yhtä surullisesti taitaa käydä kuin Onnibusin kanssa. Heti kun tuli todellinen kilpailija, joka olisi hinnoillaan varmasti kahminut asiakkaita itselleen, tulee uusi laki, joka suurelta osin estää Onnibusin liiketoiminnan. Tuoreen joukkoliikennelain mukaan uuden liikennöitsijän hakemus voidaan hylätä, mikäli se uhkaa aiheuttaa pysyvää ja vakavaa haittaa olemassa olevalle bussiliikenteelle.

    -A.V.

    VastaaPoista
  2. Laki oli kyllä ennen Onnibusia, joskin sen sisältöön on varmasti vaikutettu vanhoista poteroista käsin.

    VastaaPoista
  3. Kansallisen lainsäädännön mainittu kohta on ristiriidassa EU-lainsäädännön kanssa. Siihen voidaan vedota, ja on epäilemättä yritetty vedotakin, mutta luvan myöntävä ELY -keskus ei tuon ristiriidan takia hylkää hakemuksia.

    Veli Viulu

    VastaaPoista
  4. A.V:lle tiedoksi, että uusi joukkoliikennelaki on tullut voimaan jo vuonna 2009 ja mainittu pykälä jatkuvasta ja vakavasta haitasta suojaa ainoastaan siirtymäajan sopimuksia. Onnibus on tullut tekemään bisnestä tilanteeseen siirtymäajan jälkeen, mutta ottaa nyt ensiaskelia paronien sukuoikeuksien vielä voimassaollessa.

    VastaaPoista