keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Sankariteoilla ja ilmalupauksilla veliverkolta toimintalupa

TALVIVAARA HV-kerhossa on odotettu, milloin Kainuun Ely uskaltaa antaa luvan Talvivaaran tehtaan käynnistämiselle. Kipsisakka-altaan vuoto sai siinä määrin huomiota tiedotusvälineissä, että paikallisen Elyn oli leikittävä hetki tiukkaa jo uskottavuutensakin vuoksi. Siellä on kuumeisesti laskelmoitu, milloin ohjaksia voidaan taas höllätä. Kun tämänpäiväisen käynnistysluvan myötä kaikki on Kainuun Elyn ja Tukesin mielestä Talvivaaran alueella hyvin ja on aika hajaantua, haluaa HV-kerho kelata nauhaa takaperin nähdäkseen miten vuodon tapahtumasarja on mahdollisia vuoden 2012 Suomessa.

Paljon on jätevettä virrannut, mutta tänään eletään tilanteessa, että tehtaalla on taas kerran lupa toimia ja yhtiön kannalta ongelmallisen täynnä ollut kipsisakka-allas on saatu onnistuneesti tyhjennettyä. Kun viimeinen tippa altaasta oli lirahtanut, kiirehti kaivosyhtiö ottamaan tästäkin urotyöstä kunnian itselleen vuodon tyrehdyttäjänä. Viestintä yhtiöllä on ontunut aiempina vuosina, mutta nyt kilvenkiillotuskulttuuri näyttää muodostuvan Talvivaaran huikeimmaksi meriitiksi. Näytöistä voidaan olla monenlaista mieltä, mutta väistyneen toimitusjohtajan oli kuitenkin päästävä julkisuuteen asti vuodattamaan ylpeydentunnettaan.

Lähes vuoden kainuulaiseksi valitun Pekka Perän mustat silmänaluset, sekä tämän kyynelsilmäinen paluu yhtiön toimitusjohtajaksi näyttää lopulta hellyttäneen paikallisen Elyn. Perä ei tullut julkisuuteen tyhjin käsin. Hän toi mukanaan nipun tuttuja vakuutteluita ja lupauksia. Tällä kertaa kauniin puheen lisäksi saatiin myös harvinainen pahoittelu. Kainuulaisia varmasti lämmitti, kun reilu, rehti ja suoraselkäinen pohjalainen pyysi anteeksi vuodon aiheuttamaa henkistä haittaa. Tämän pieteettisen ympäristömiehen mielestä ympäristöhaitat eivät ole vieläkään todellisia, sillä niiden osalle häneltä herui vain mahdollinen anteeksipyyntö.

Yhtiössä on Perän mukaan kuitenkin laskettu sattuneen ympäristövahingon kustannusarviota, mutta julkisuuteen esitettävää summaa ei vielä ole. Perän mukaan se tulee joka tapauksessa kuitenkin olemaan kallista. Ympäristövahinkoja siis on, kun yhtiö joutuu laskemaan ne rahassa, mutta pyydettäessä anteeksi, ne muuttuvat vain mahdollisiksi ympäristöhaitoiksi.

Perä vakuuttaa yhtiön korvaavan kaikki sen aiheuttamat vahingot. HV-kerho jää mielenkiinnolla odottamaan, milloin yhtiö ilmoittaa korvaavansa veronmaksajille esimerkiksi edes osan näistä hallituksen nyt jo yhtiön takia päättämistä varaumista.

Vuodon suurimman syyllisenkin Perä ja yhtiö on jo löytänyt. Syyllinen alkaa Talvivaaran tapauksessa olemaan oikea taparikollinen, sillä yllättävien sateiden piikkiin yhtiö on ennenkin halunnut ongelmansa upottaa. Kuin vakuudeksi nyt on keksitty puhua jo ”historiallisista” sademääristä. Perä mainitsi nyt sataneen jopa enemmän kuin sataan vuoteen. Kun virkamieskuntaa ja joidenkin sijoittajien intoa katsoo, on pakko todeta, että Perä osaa puhua vakuuttavasti. Perän laskuopissa on kuitenkin korjaamisen varaa myös tässäkin asiassa. Kovin historiallisiin vuosilukuihin ei tarvitse mennä, sillä jo kahdeksan vuoden takaa löytyy vastaavia sademääriä. Huomioitavaa on myös, että Lapin Vesitutkimus Oy:n tekemässä Talvivaaran YVA-selostuksessa mainitaan vesien hallinnassa keskeisellä sijalla olevan poikkeuksellisten sateiden huomioiminen (samassa yhteydessä mainitaan vuoden 2004 voimakkaat rankkasateet).  Poikkeuksellisten sateiden suhteen yhtiön riskienhallinta oli siis kunnossa – taas kerran paperilla. Käytännössä kuitenkin sateiden suhteen yllätyttiin tällä kertaa peräti kahden toimitusjohtajan suulla. 

Vuotoallasta ei ole pystytty paikkaamaan, eikä vesiongelmaan ole vieläkään esitetty pitävää ratkaisua. Yleisesti on myös tunnettua, ettei Talvivaara ole vuosien varrella pysynyt ympäristöluvan mukaisissa päästövaatimuksissa vaan on ylittänyt ne toistuvasti. Siitä huolimatta luottamus yhtiöön näyttää palanneen nopeasti. Edellinen luottamus sai aikaan sen, että osa kipsisakka-altaan sisällöstä valui puhdistamattomana luontoon ja osa siitä lilluu yhä kiireellä kyhätyissä maapohjaisissa varoaltaissa kaivoalueella. Jokainen hiekkalaatikolla leikkinyt varmasti muistaa, kuinka kuoppaan kaadetulle vedelle käy.

Perämäiseen tyyliin omista virheistä johtuvat ongelmat heitetään muiden silmille. Se, että ympäristö pilaantuu on suorastaan liian tiukasti valvovan viranomaisen ja tiukempia lupaehtoja haluavien syytä.Ympäristölle nyt aiheutettu katastrofikin on vain yksi monista tavoista hankkia pohjatietoa laajentumissuunnitelmille.

Yksi puoluejohtajista osti heti kättelyssä Perän puheet. Keskustan Sipilä kiirehti jyrähtämään, että vain tehtaan käynnistäminen pelastaa Kainuun ympäristökatastrofilta. Molemmat herrat puhuvat vedenpuhdistuslaitoksesta. Perä lisää vettä myllyyn toteamalla, että kaivos on saatava toimiaan, jotta se voi korvata toiminnasta aiheutuvia ympäristötuhoja. Kainuulainen versio ikiliikkujasta on keksitty. Ennen kaivosta oli vain tuhoamaton luonto ja puhdasta vettä, ei tarvetta puhdistaa sitä. Kysyikö kukaan kainuulaiselta, haluavatko he moista vedenpuhdistamoa? Kysyttiin, vastaa Paula Lehtomäki, hänhän järjesti kuulemistilaisuudenkin. Vaan kuunteliko kukaan?


Kitkaton veliverkko:

Pekka Perän onnistui myydä insinööri-intonsa maamme hallitukselle, elinkeinoelämälle, eläkevakuutusyhtiöille, Tekesille, piensijoittajille, jopa EU:lle. Vastaavaan prosessiin perustuvaa hanketta on kerran kokeiltu käytännössä Australiassa, surullisin tuloksin. Siellä se ymmärrettiin kuitenkin lopettaa ajoissa, kun todettiin, ettei vesiongelmaa voida ratkaista. Suomessa laboratorio-olosuhteissa ja paperilla toimivaksi osoitettu koe pantiin kerralla pystyyn jättimäisessä mittakaavassa keskelle Kainuun korpea. Suureen ja riskipitoiseen hankkeeseen tuskin olisi uskallettu ryhtyä, ellei valtionhallinnon ja ympäristövalvonnan sekä kaivoksen välille olisi rakennettu leveäkaistaista oikotietä perinteisen mutkaisen, mutta huolellisuutta vaativan polun sijaan. Alla joitakin huomioita väitteen painoksi:

Nyt vuotaneen altaan suunnitteli Destian suunnittelija Taisto Viita (2008). Nykyään hän toimii Talvivaaran kaivoksen maanrakennuspäällikkönä. Talvivaaran suunnitteluinsinöörinä hän suunnitteli kaivoksen toisen altaan (2011). Tämä allas on rakennettu paremmin kuin nyt vuotanut allas. Nelosen uutiset kysyi tältä altaiden suunnittelijalta 9.11.2012, miksi ensimmäistä allasta ei rakennettu yhtä hyvin kuin toista. Taisto Viita ei halunnut vastata.

Vuotoaltaan padon valleja korotettiin viime kesänä. Kainuun Ely on paikallinen patoturvallisuusviranomainen, joten lupa korotukseen on täytynyt hyväksyttää siellä. Elyn patoturvallisuudesta vastaava Timo Regina työskenteli kyseisen turmapadon kimpussa ollessaan vielä Destian palkkalistoilla. Asian tultua ilmi Regina kiiruhti ilmoittamaan jäävänneensä itsensä.

Kainuun Elyn luotettavuutta valvovana viranomaisena on syytä arvioida myös sitä taustaa vasten, että sen ylijohtajana toimii varsinaisesta toimestaan virkavapaalla oleva Geologian tutkimuskeskuksen Itä-Suomen aluejohtaja, Kari Pääkkönen. GTK on virasto, jonka tehtäviin kuuluu mm. kaivostoiminnan edistäminen.
Pääkkösen mahdollinen esteellisyys on yhä oikeuskanslerin toimesta tutkinnan alla.

Kyseessä voi olla myös aito resurssipula, mutta Kainuun Ely-keskuksen toiminta vaikuttaa pienissä asioissakin monin paikoin vähintäänkin heppoiselta ja kummalliselta, jopa hämärältä.

Kun Talvivaaran kaivosta perustettiin, oli suoritettava ympäristövaikutusten arvointi (YVA). Sen suoritti Lapin Vesitutkimus, jota johti Olli Salo, joka komeilee tätä kirjoitettaessa Talvivaaran kuudenneksi suurimpana osakkeenomistajana. Poliisi tutkii tapausta.

Vuosina 2007-2011 Jyri Häkämies vastasi valtion omistajaohjauksesta. 2011-2012 hän toimi elinkeinoministerinä. Valtion omistajaohjauksesta kirjoitti HV-blogissa ylioppilas Puupponen jo siinä määrin tyhjentävästi, että asian voi jättää tässä yhteydessä käsittelemättä. Elinkeinoministeri on kuitenkin käytännössä se valtionhallinnon taho, joka päättää Elyjen resursseista ja voi antaa näille suoraa ohjausta. Häkämiehen toimettomuus asiassa oli selvä käytännön merkki siitä, että asia oli hänen mielestään mitä ilmeisemmin kunnossa Kainuun Elyssä. Paljon ei tietenkään voinut vaatiakaan mieheltä, joka viikossa loikkaa elinkeinoministeristä EK:n johtoon. Blogisteistamme SalaneuvosVilmi ehtikin jo ruotia aiheen läpi.
   
Kirsikkana kakussa on luonnollisesti Presidentti Niinistön taannoiset puheet siitä, että kaivosten valvontaa ei ole syytä kiristää. Muistamatta, eikä muistuttamatta voi myöskään olla siitä, että tämä Talvivaaran osakkeenomistaja myös pitää alaa maamme uutena Nokiana.

Luonto ei osaa syyttää poliitikkoa, valvovaa viranomaista eikä yhtiötä edes siitä karmeasta välinpitämättömyydestä, että yhtiö ohjasi tietoisesti kipsisakka-altaaseen ilman lupaa valtavat määrät vettä. Vieläpä vääränlaista vettä, joka käynnisti siellä olleessa seoksessa prosessin, joka yhdessä vuodon kanssa mahdollisti ympäristön kannalta kohtalokkaat seuraukset. Tietoinen riski konkretisoitui tunnetulla tavalla. Tällä ei kuitenkaan näytä olevan kosmeettista teatteria suurempaa merkitystä päätöksiä tehtäessä. Kitkaton veliverkko takaa sen.


Mikä tämän kaiken mahdollisti?

Ely-keskusten myötä ympäristöhallinta uudistettiin Vanhasen toisen hallituksen aikana. Vuonna 2007 silloinen kunta- ja hallintoministeri Mari Kiviniemi sai hankkeen vetääkseen. Ympäristöministerinä toimi perheensä Talvivaara-osakekaupoista (puoliso, 2 alaikäistä lasta ja äiti ostivat osakkeita sadoillatuhansilla euroilla muutama viikko ennen yhtiön ilmoitusta uraanin talteen ottamisesta) tuttu Paula Lehtomäki, joka Talvivaaran peruskivenmuuraustilaisuudessa rauhoitteli epäilijöitä sillä, kuinka lupaprosessit on hoidettu ennennäkemättömän laajasti, sekä sillä, kuinka tiukkaa valvonta tulisi olemaan.

Uudistuksessa ympäristöministeriön alueelliset organisaatiot lopetettiin ja niiden toiminta siirrettiin maakunnallisiin Ely-keskuksiin. Näin ympäristöasioiden rahoituksesta ja ohjauksesta alkoi vastata työ- ja elinkeinoministeriö, jonka silloisena johtajana toimi Mauri Pekkarinen. Kun Ely-keskukset lopulta 2010 aloittivat toimintansa, valmisteltiin niiden johtajien nimitykset TEM:ssa. Kainuussa johtotehtävän sai jo aiemmin mainittu Kari Pääkkönen. Näin Kainuullakaan ei ollut enää maakunnan muista eduista riippumatonta ympäristövalvontaa.

Järjestöneuvos Jurmu

4 kommenttia:

  1. Juuri näin.

    Lisätietoa ympäristötuhoista: www.stoptalvivaara.org

    VastaaPoista
  2. Riskiarvioita tehtäessä ei katsota sitä oliko pari vuotta sitten suuri sademäärä. Siinä verrataan pitkän aikavälin tilastoihin ja todennäköisyyteen mikä on hyväksyttävä riski mitoituksen suhteen. Metallitehtaan käynnistäminen taas vähentää riskiä ympäristön saastumisen suhteen. Prosessivesistä erotetaan ympäristölle haitallisia aineita (siis metalleja). Miksi nämä metallit pitäisi jättää lillumaan prosessivesiin? Miten sinä arvon blogisti ratkaisisit käytännössä Talvivaaran ongelmat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvivaaralla on sellainen nippu ongelmia, ettei niiden ratkaisemiseen voi kellään olla tyhjentävää vastausta. Joka muuta väittää, puhuu niin totta kuin voi. Yhtiö on valinnut tämän taktiikakseen vakuuttaakseen sijoittajat ja viranomaiset. Paperilla kaikki onkin saatu hienosti toimimaan ja vakuuttelu on purrut. Käytännön tulos on jokaisen nähtävillä.

      Talvivaarassa ongelmien on annettu kertaantua ja riskejä on kasvatettu tietoisesti. Yksi seuraus tästä on kipsisakka-allas vuotoineen. Vuosien varrelle ongelmia on hoidettu yhtiön toimesta peittelemällä, vähättelemällä ja utopistisilla lupauksilla, sekä viranomaisen toimesta katsomalla touhua läpi sormien. Pahinta on, että Talvivaaran toimintakulttuuri näyttää olleen alusta riman alittaminen mahdollisimman alhaalta. Investoinneissa on tingitty kriittisissäkin paikoissa. Näyttää siltä, että sokea usko prosessin toimivuuteen, luotto veliverkon joustavuuteen ympäristölupa-asioissa tai yksinkertaisesti ahneus ovat johtaneet lopulta moniin raskaisiin epäonnistumisiin ja ympäristön kannalta vakaviin seurauksiin. Kun perusta ei ole kunnossa, pitää myös sen varaan rakennetut palikat purkaa ja rakentaa uudelleen. Se maksaa, paljon.

      Päästäkseen lähellekään nykyisiä ympäristöluvan edellyttämiä päästömääriä, on Talvivaaran saatava jostain lisää rahoitusta. Raskaasti tappiollinen liiketoiminta ei tunnetusti sitä tuo. Velat painavat jo seuraavien viiden vuoden aikana päälle. Todennäköisintä lieneekin, että piakkoin järjestettävän annin avulla eläkeyhtiöiden kautta eläkerahojamme upotetaan lisää Kainuuseen. Verovarojamme sijoittava Solidiumkin ilmoitti marraskuussa harkitsevansa Talvivaaran lisärahoitusta. Sikäli johdonmukaista, että Solidiumin toimitusjohtajahan tokaisi, ettei ole pettynyt Talvivaaraan, sillä sen vastoinkäymiset ovat vain ”simppeliä insinööritekniikkaa”. Näyttää kuitenkin siltä, ettei riittävän simppeleitä insinöörejä ole vieläkään löydetty. Moni muukin meistä tosin saattaisi antaa yhtä huolettomalta kuulostavia lausuntoja, jos sijoittaisi toisten varoja saaden tästä tilivuoden aikana palkkaa 355 000, bonuksia 70 000 ja kerrytettyä lisäeläkettä 130 000.

      Järjestöneuvos Jurmu

      Poista
    2. Arvon anonyymi. Minullakaan ei arvatenkaan ole patenttiratkaisua Talvivaaran ongelmiin. Se on kuitenkin selvää, että nykyisillä toimintatavoilla ongelmat kertaantuvat entisestään, siksi niitä on nostettava esille. Yhtiö kuitenkin jatkaa kauniita puheitaan, eikä sen puolestapuhujienkaan vauhti(sokeus) suinkaan ole hiljenemässä. Sitä koitetaan lisätä silottelemalla asioita. Se, että poliitikot nielevät Pekka Perän sanat totuutena on huolestuttava piirre, mutta niin metallitehtaastakin saatiin kauniisti ”vedenpuhdistuslaitos”. Sen sijaan, että oikeaa tietoa etsittäisiin Ilmatieteen laitoksen tilastoista, uskotaan mieluummin Pekka Perää, kun tämä puhuu vuosisadan sateista. Mitä sateisiin tulee, pitäisi Talvivaarassa YVA-selostuksen mukaisesti vesien hallinnassa keskeisellä sijalla olla poikkeuksellisten sateiden huomioiminen. Talvivaarassa poikkeuksellisten sateiden huomioiminen on käytännössä toteutettu siten, että tiedotustilaisuudessa kulloinenkin toimitusjohtaja kertoo huomioineensa poikkeuksellisten sateiden olevan pääsyyllinen kulloisiinkin ongelmiin.

      Yhtiön tiedotusta seuraamalla näyttäytyy bioliuotusmenetelmäkin suorastaan luomutuotantona. Talvivaara julistaa prosessin tarvitsevan vain vettä, ilmaa ja mikrobeja, ja halpaakin sen kerrotaan olevan. Mainitsematta jää kuitenkin esimerkiksi toiminnan pyörimiseen tarvittavat viikoittaiset junalastit rikkihappoa ja valtavat määrät lipeää (kymmeniä rekkakuormia/viikko). Tämä siis nykyisellään, kun ympäristölupa on 50 000 tonnille nikkeliä/vuosi, tosin tämän vuoden toteutuma lienee 13 000 tonnia. Talvivaaralla on käynnissä laajennussuunnitelma ja lupahaku 100 000 tonnia varten. Pelkästään rikkihappoa ja lipeää arvioidaan nykyään kuljetettavan yhteensä lähes 1 000 0000 (miljoona) tonnia vuodessa tehtaalle. Vahingot jo tämänkin vuoden tuotantomäärillä ovat valitettavassa mittaluokassa, myöskään vesiongelmaa ei ole pystytty lupauksista huolimatta nykyisilläkään tuotantomäärillä ratkaisemaan. Ilmeisesti moninkertaistamalla tuotanto ongelmien ja vahinkojen uskotaan nyt katoavan kuin taikaiskusta. Se lienee se Talvivaaran ihme, johon meidänkin halutaan hiljaisina ja luottavaisina uskovan.

      Järjestöneuvos Jurmu

      Poista