perjantai 16. marraskuuta 2012

Bonukset mulle, palkanalennus sulle

AHNEUS Tällä viikolla käyty ahneuden Suomi-Ruotsi-maaottelu on päättynyt Suomen ylivoimaiseen voittoon. Suomea ja Ruotsia nimittäin yhdistää ainakin yksi asia: talouskurimuksessa oleva lentoyhtiö. Sekä Finnair että SAS ovat tällä viikolla ilmoittaneet saneerauksistaan.

SAS:n tilanne on pahempi, ja myös irtisanomisia tulee. Finnairilla luovutaan 3000 työntekijän kannustinpalkkioista. Mutta niin surkea ei Suomessa tilanne ole, että koskettaisiin johdon kannustimiin. Ne säilyvät, joten asuntohuolissa kamppaillut Mika Vehviläinen voi nukkua yönsä rauhallisesti loistokodissaan.

SAS:llä joudutaan alentamaan myös palkkoja. Keskimäärin yhtiö leikkaa palkkoja 12 prosenttia. Ylen haastattelema SAS:n johdon edustaja kertoi, että hänen palkkaansa pienennetään enemmän, 20 prosenttia.

Onhan siinä siis pieni nyanssiero, miten tällaiset asiat Suomessa ja Ruotsissa hoidetaan, mutta meillähän onkin näitä hyviä veljiä.

Ylioppilas Puupponen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti