perjantai 16. marraskuuta 2012

1,5 millin muovi: Riski pihalammessa, muttei jättikaivoksessa

YMPÄRISTÖ Talvivaara-skandaalissa suureen rooliin noussut 1,5 millin muovikalvo alkoi kiinnostaa Puupposta. Puupponen on täysin kadunmies, ja siksi arvelee, ettei ainakaan omalla pihallaan uskaltaisi luottaa moiseen plastikkaan, jos sen päälle alettaisiin lappaa tonnikaupalla kaivosjätettä.

Pohjois-Suomen ympäristövirasto oli eri mieltä, kun se antoi vuonna 2007 Talvivaaralle ympäristöluvan. Turha on siis Perän Pekkaa syytellä, kun veljet ympäristö-ei-kun-elinkeinotoimessa sanoivat, että kyllä se puolentoista millin muovi riittää. Lukekaa vaikka päätöksestä, näin siellä sanotaan sivuilla 166-167:

 "Altaan pohjarakenteeseen on määrätty tehtäväksi keinotekoinen eriste 1,5 mm:n HDPE-muovista, millä saavutetaan täydellinen vesitiiveys."

Oli siellä muitakin sulosanoja kaivoksen veljille:

"Hienojakoinen liete ei aiheuta muovikalvon toimivuutta vaarantavia pistemäisiä kuormia ja muodostaa kalvon päälle toiminnan edetessä heikosti vettä läpäisevän täyttökerroksen."

"Ympäristölupavirasto katsoo, että tavanomaisen jätteen kaatopaikalle asetetuista pohjarakennevaatimuksista voidaan poiketa ilman, että ennalta arvioiden aiheutuisi ympäristön pilaantumista."

Mutta se 1,5 millin kelmu vain Puupposta vaivasi. Niinpä hän meni käymään kotipuutarhureille vinkkejä antavalla Suomela-sivustolla. Ja PAM - siellä nimenomaan varoitetaan jopa suloisen pikku pihalammen tekijöitä siitä, että routiminen tai maan pistemäinen painuminen saattaa aiheuttaa altaaseen vuodon.

Mutta eihän kaivoksille myötämielisiä lupia kirjoitelleilla, kaivoshurmoksessa olleen valtion ympäristöveljillä voinut olla tästä tietoa, kun pihalammet kuuluvat kuntien valvontaan.

Ylioppilas Puupponen

1 kommentti:

  1. Noo.. Itse olen kuullut, että ongelman on ensi sijassa aiheuttanut huonosti tehdyt patotyöt. Kun varsinkin patosydämet ovat mitä huttua ovatkaan, on padot päässeet jonkin verran liikkumaan, joka on tehnyt jännitystä muovimattoon, joka onkin sitten revennyt.

    Eli valittu ratkaisu olisi sinällään ollut ihan toimiva, mutta aika niukasti mitoitettu. Tästä syystä rakennustyöt olisi taasen pitänyt tehdä erityisen huolellisesti, mutta ne on tehty sen sijaan mahdollisimman halvalla. Muovikalvo ei siellä sentään ole yksinään, vaan se on vain yksi rakennekerroksista. Se pihalammikkokin onnistuu kyllä muovikalvolla, jos maat vaihdetaan lammen alta tarpeeksi syvältä, eli ei roudi, ja muovin päälle laitetaan vaikka kerros hiekkaa, eli ei tule pistekuormia.

    Kaivoksen perusongelma käsittääkseni on seuraava: toimintaidea perustuu siihen, että malmio on köyhä, mutta että on kehitetty poikkeuksellisen edullinen rikastamismenetelmä. Liiketaloudellinen seuraus tästä on, että toimintaidea voi kaatua suhteellisesti ottaen melko pieneenkin kustannusten nousuun. Ja näin ilmeisesti oli käynytkin, mutta tätä ei haluttu tunnustaa, vaan väkisin, laadusta tinkimällä, rakennuskustannukset on pidetty alkuperäisen arvion mukaisina.

    Ville O. Turunen

    VastaaPoista