perjantai 25. toukokuuta 2012

Robottien puoluekokous

VALTA SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilaisen mukaan puoluekokousväki päättää, ketkä valitaan tänä viikonloppuna puoluesihteeriksi ja varapuheenjohtajiksi.

Urpilainen puhuu vaillinaista totuutta, sillä taustalla häärivä eliitti päätti jo sen, keitä ei valita. Ensin Maria Guzenina-Richardson ilmoitti yllättäen vetäytyvänsä varapuheenjohtajan tehtävistä "aikapulan" takia. Ei samalla, vaan hetkeä myöhemmin hän ilmoitti kannattavansa Antti Lindtmania.

Puoluesihteerikisasta lähti yhtä yllättäen Markku J. Jääskeläinen, joka oli koko kevään pyrkinyt tehtävään tosissaan. Hänkin ilmoitti kannattavansa varapuheenjohtajaksi Antti Lindtmania.

Hakaniemen saunassa on sovittu, että puoluesihteerin tehtävä kuuluu nyt SAK:lle, eikä demokraattisia äänestyksiä haluta vaarantamaan tätä päätöstä. Parhaiten haluttu tulos saavutetaan sopimalla, että potentiaaliset voittajaehdokkaat poistuvat tieltä.

Puheenjohtaja Urpilainen esittää samaan aikaan autuaan tietämätöntä koko operaatiosta väittäen, että puoluekokousedustajat päättävät. Puheenjohtaja ei tietenkään ole tietämätön saati osaton operaatioon. Jos olisi, hän olisi pian entinen puheenjohtaja.

Keskustan nuorisojärjestössä ajettiin takavuosina sääntöihin pykälää, joka kieltäisi henkilövaaleihin liittyvät lehmänkaupat. Piirijärjestöt ja muut jäsenjärjestöt eivät saisi sopia keskenään, ketä kannatetaan tai ketä kampitetaan, vaan valta olisi rivijäsenillä ilman salaisia sopimuksia. Sääntöehdotusta ei koskaan syntynyt, sillä katsottiin, että nuorten on opittava toimimaan sellaisessa poliittisessa ympäristössä, jollainen se on.

Eliitin salapeli on siis opetettu jo varhain puolueiden tulevaisuuden toivoille, joten muutosta demokratian suuntaan ei ole odotettavissa.

Ylioppilas Puupponen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti