perjantai 18. toukokuuta 2012

Automaattimetron Brünhilde ei vielä laula

HBL:n ohella olen lukenut myös Mirva Haltia-Holmbergin blogia. Kiitos Mirvalle, joka noudattaa julkisuuslakia toisin kuin HKL - siis koo-kirjaimella. Mirva nimittäin kertoo blogissaan sen, minkä HKL jättää kertomatta esityslistoillaan ja pöytäkirjoissaan. HBL - siis bee-kirjaimella - valotti keskiviikkona puolestaan sitä, mitä kaikkea HKL tekee rikkoakseen lakia.

HKL:n hallinto kun on pelkkä vitsi. Vai miltä kuulostaa tämän kaupunkilaisten verorahoilla elävän liikelaitoksen normaali käytäntö. Esityslistalla lukee, että esitys asiassa annetaan suullisesti kokouksessa. Ja saman pykälän kohdalla pöytäkirjassa lukee, että asia päätettiin esityslistan mukaan. Erinomaisen hyvää hallintoa ja julkisuutta?

Julkisen hallinnon periaate on, että päätökset pitää perustella, ja perustelut esitetään. Lukee kai jossain laissakin. Tähän ei riitä, että toimitusjohtaja perustelee itse itselleen, kertoo sen johtokunnan poliitikoille ja vaatii, että niin on saman tien päätettävä kuin hän sanoo. Tätä kirjoitettaessa HKL:n nettisivuilta löytyy niukkasanainen päätöstiedote ja Mirvan blogista selkeä selostus siitä, mitä toimitusjohtaja johtokunnalle esitti vasta kokouksessa ja miten johtokunta esityksen mieleisekseen muutti. Että näin noudatetaan hyvää hallintoa ja julkisuusperiaatetta - Mirvan blogissa.

Kun johtokunta viimeksi päätti, että toimitusjohtajan on neuvoteltava sopimuksen purkamisesta, toimitusjohtaja jatkoi neuvotteluja siitä, ettei sopimusta purettaisi. Lehtitietojen mukaan neuvoteltiin oivallisesta ajatuksesta. Sovitaan Siemensin kanssa, että se saa poiketa sopimuksesta miten haluaa ja ilmoittaa sitten jälkikäteen, paljonko se helsinkiläisille maksaa. Tällaista esitti siis HKL:n toimitusjohtaja, jota virka velvoittaa huolehtimaan kaupunkilaisten edusta.

Oliko sitten yllätys, että keskiviikkona toimitusjohtaja esittikin päätettäväksi, että sopimus puretaan? Ei ole. Voi arvata, että kaupungin lakimiehet ovat opettaneet johtajalle hankintalakia ja sitä, että vähemmällä pääsee kun tunnustaa. Toisaalta toimitusjohtaja lunasti ovelasti itselleen tilaisuuden jatkaa neuvotteluja Siemensin kanssa. Ja historian valossa ei ole vaikea ennakoida, kenen eduksi toimitusjohtaja neuvottelee, kun Siemensin johtaja on sanonut julkisuudessa, että puolet sopimuksesta on jo toimitettu.

HKL:n toimitusjohtaja on yhdessä Länsimetro Oy:n toimitusjohtajan kanssa viivytellyt tämän sotkun kanssa vuoden. Sinä aikana on ehditty tehdä paljon sen takaamiseksi, että Helsinki maksaa vähintään 150 miljoonaa siitä, että Länsimetro Oy:n kirjanpidossa säästetään 50 miljoonaa. Lehtikommenttien perusteella tämä näyttää olevan tavoite edelleen, joten HKL:n toimitusjohtajan ponnistelut Helsingin vahingoksi jatkunevat.

Mirvan blogissa on kyselty, joko lihava leidi laulaa. Sanonta juontaa Wagnerin oopperasta Jumalten tuho (Götterdämmerung), jonka esitykset kestivät niin kauan, että katsojat alkoivat jo odottaa oopperan sankarin Brünhilden loppuaariaa. Mutta tuskin olemme vielä päässeet edes tähän Niebelungin sormus -sarjan neljänteen oopperaan, joka viimein tuhoaa Valhallan ja sen pahojen jumalten kirouksen.

Metro-Valtasen kirottu sormus lienee nyt Espoossa levittämässä pahuuttaan, metromafian valtaa pakottaa kaikki ihmiset maan alle pimeyteen ja uhraamaan veronsa metrojumalille. Sormuksen kirous ja lemmenjuomat hallitsevat virkamiehiä ja poliitikkoja edelleen. Kuka olisi Brünhilde, joka uhraisi poliittisen tai virkamiesuransa, heittäisi sormuksen roviolle ja paljastaisi totuuden?

Veli Hopea

2 kommenttia:

  1. Ainoa oikea ratkaisu olisikin kaiken tämän jälkeen HKL:n toimitusjohtajan ero. Tai siis erottaminen, koska vapaaehtoista lähtemistä tuskin tapahtuu.

    Mutta kuka helsinkiläisessä Pajusen-Rautavan-Saurin mafiassa ketään erottaisi? Kansallehan asia ei tietenkään kuulu.

    VastaaPoista
  2. Kaupunginhallitus saa asian tiedoksi. Voi myös päättää siitä jotain.

    VastaaPoista