tiistai 24. huhtikuuta 2012

Veikaten voitat

ELÄKEPOMMI Veikkauksen toimitusjohtaja Risto Nieminen eroaa tehtävästään. Hän saa erokorvauksena 12 kuukauden palkan eli 324 000 euroa. Niemisen kuukausipalkka on 27 000 euroa, ja kuten kaikki tämän tason veljet, hän on tietysti jokaisen sentin arvoinen. Läksiäislahjaksi Nieminen saa myös mukavan eläkkeen, 66 prosenttia palkasta. Veikkaus eli valtio pääsee vieläpä maksamaan sitä hyvinkin 30 vuotta, koska Nieminen on vasta 60-vuotias.

Kyllähän tämän tasoinen kaveri on saanut elämässään niin paljon aikaan, että hänet voidaan jo vapauttaa tehtävistään. Aivan eri asia on, jos firman reskontran hoitaja haluaa eläkkeelle. Hänen kohdallaan se olisi täysin vastuutonta, koska meillä ei kerta kaikkiaan ole varaa siihen, että ihmiset jäävät ennen 65. ikävuottaan pois töistä.

Niemisen lähtöön ei tietenkään ”liity mitään dramatiikkaa”, kuten on tapana todeta, kun johonkin asiaan liittyy dramatiikkaa.

Veikkaus kuuluu kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen (vas.) hallinnonalaan. Ministeri totesi tammikuussa, että tämmöiset lisäeläkkeet, joita Niemisellekin maksetaan, eivät sovi valtionyhtiöön. Pian tämän jälkeen ministeri Heidi Hautala (vihr.) laittoi Finnairin hallituksen kävelemään, koska hallituksen hyvät veljet olivat järjestelleet asuntoja keskenään.

Niin on jos siltä näyttää, sanoi Mauno Koivisto, ja nyt näyttää siltä, että Risto Nieminen on säikähtänyt. Hän on alkanut pelätä, että ministeri tulee ja vie häneltä suurella vaivalla rakennetut eläke-edut. Parasta on, että lähtee juoksemaan ja kahmaisee kassasta mukaansa niin ison summan kuin jaksaa kantaa.

Salaneuvos Vilmi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti