maanantai 12. maaliskuuta 2012

Putkiremontti kannattaa, tekijälle

KANSA MAKSAA Ylen äskettäinen MOT-ohjelma käsitteli putkiremontteja, joista on paisunut ihmiselämän toiseksi suurin investointi. Putkiremonttia suunnitteleva taloyhtiöhän lähtee hankkimaan putkiremonttia, mutta kaikenlaisen pehmityksen ja lobbauksen avustamana huomaa, että seiniä lukuunottamatta uusiksi menee melkein kaikki. "Samallahan ne kannattaa tehdä", hyräilee moni asukaskin huomaamatta, että ilmastoinnin, parvekelasien ja antenniverkon muutoksille ei itse asiassa ollut mitään erityistä tarvetta.

Remonttibisnekselle on tietenkin parempi, mitä totaalisemmin asukkaat saadaan purkamaan onnen pesänsä. Rahamiesten paha uhkaaja on viime vuosina ollut vaihtoehtojen ilmestyminen markkinoille. Putket voidaan pinnoittaa tai sukittaa, jolloin asiakas tarvitsee putkiasentajien ainutlaatuista ammattitaitoa entistä vähemmän. Kun remontti ei aiheuta kaiken hajottamista, ei tule myöskään tilaisuutta myydä "siinä samalla" kaikenlaista muuta uusittavaa.

Mitä erikoisempia selityksiä on kuultu, miksi uudet tekniikat ovat riski ihmiskunnalle, ja moni on uskonutkin. Kerhomme sai haltuunsa helsinkiläisen suuren taloyhtiön konsulttilaskelman, jossa pistetään vielä paremmaksi: pinnoitusvaihtoehto ei ole ainoastaan huono, vaan myös täydellistä remonttia kalliimpi.

1. Perinteinen täysremontti ja kaikkien kylpyhuoneiden uusiminen 11 730 000 e
2. Pinnoitus ja joidenkin kylpyhuoneiden uusiminen 13 430 000 e
3. Pelkkä pinnoitus 10 064 000 e

Asiaa esitelleessä tilaisuudessa ollut kansalainen otti myös kellolla aikaa, kuinka kauan konsultilta menee, kun seinälle heijastetaan ensimmäinen kuva epäonnistuneesta pinnoitusremontista. Ja pim, 11 minuutin kohdalla alkoikin vaihtoehtojen mustamaalaus. Erikseen vielä korostettiin, että asia on päätettävä viikon päästä yhtiökokouksessa, ja kuinka suunnitelmat ovat kyllä jo edenneet tämän täysremontin pohjalta.

Lukija varmaan arvaa, että taloyhtiö valitsi perinteisen ja turvallisen täysremontin. Järkyttyneessä yleisössä monikin supisi, että "eihän tämä voi olla mahdollista, että pienempi työ maksaa enemmän kuin isompi".

Kyllä se on mahdollista, Hyvien Veljien maassa.

Ylioppilas Puupponen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti