torstai 23. helmikuuta 2012

S-ryhmä aloitti lahjonnan uudelleen

LAHJONTA S-ryhmän osuuskaupat ovat purkaneet päätöksen pidättäytyä päättäjille ja heidän perheilleen annettavasta henkilökunta-alennuksesta. Taloussanomien uutisen mukaan "tällainen tapa sopii kuluttajien osuuskaupan henkeen". Pääjohtaja Kuisma Niemelä sanoo, että poliitikkoja pyritään alennuksilla "sitouttamaan ostoksien keskittämiseen".

Se, että osuuskaupalle tärkeitä, paikallisesti vaikutusvaltaisia henkilöitä sitoutetaan 15 prosentin alennuksilla, mutta tavallisia asiakasomistajia vain muutaman prosentin alennuksilla, ei ole S-ryhmän mielestä lahjontaa. Lisäksi päättäjien perheenjäsenten irrottaminen eduista on S-ryhmän mukaan "teknisesti vaikeaa".

S-ryhmä valehtelee. K-ryhmän vastaavanlaisen Plussa-järjestelmän kautta pystyttiin tunnistamaan ostaja jopa ostoksen tarkkuudella. Uusi Suomi kertoi syksyllä, että Plussa-kortin asiakkaasta urkkimalla tiedolla tavoitettiin viallisia oliiveja ostaneet henkilökohtaisesti.

Mutta valehteluhan on aivan ok, kun on kyse Hyvä Veli -järjestelmästä. Ja se, mikä on "teknisesti vaikeaa", ellei mahdotonta, on lähinnä siirtyminen läpinäkyvään, korruptoitumattomaan yhteiskuntaan, jossa kaikki toimijat ovat samalla viivalla.

Hyvä Veli -kerho haastaa täten kaikki kaksoisroolissa S-ryhmän lisäalennuksia vastaanottavat luopumaan vapaaehtoisesti lahjonnan vastaanottamisesta. Ei vain näytä yhtään kättä nousevan. 

Ylioppilas Puupponen

1 kommentti:

  1. Ehkä kannattaa muistaa, että henkilökunta-ale on 3 % ruoasta. Tuon 15 % saa "vain" ns. käyttötavaroista kuten vaatteista ja urheiluvarusteista, ja jostain datalaitteista siitäkin poiketen 8 %.

    Henkilökunta-alen piirissä ei ole mitään satunnaisia "paikallisesti vaikutusvaltaisia henkilöitä" vaan ainoastaan ne, jotka ovat tulleet toisten osuuskunnan jäsenten äänestäminä valituiksi edustajistoihin tai nimetyksi hallintoneuvostoihin.

    Ja jos viranomaisen pyynnöstä Kesko on pystynyt kaivamaan datavarannoistaan vaarallisten oliivipurkkien ostotapahtumat, se ei todellakaan merkitse, että jonkun henkilön perheenjäsenet olisi tunnistettavissa tietokannoissa.

    VastaaPoista